keskiviikko 25. marraskuuta 2015

pari ISOa ja OHSAS

Tänään totesin että jäljellä oleva aikani ei millään riitä ILO:n auditointimanuaalin mukaiseen health and safety auditointiin, joten päädyin viimein siihen että opiskelen kyllä tuon materiaalin, mutta perehdyn tarkemmin vain palo-, pelastus- ja ympäristönsuojeluosioihin sataman yleisiin toimintavalmiuksiin ja -suunnitelmiin peilaten. Jätän siis työhyvinvointipuolen ja terminaalikohtaiset suunnitelmat samoin kuin suurimman osan lainsäädäntöjen soveltamisesta ja erilaisten laatujärjestelmien toteutuksesta suosiolla pois.

Tänään kävi myös vieraita katsomassa kuinka olen pärjäillyt, mikä oli varsin mukavaa.

tiistai 24. marraskuuta 2015

Uusia haasteita

Eilen aloittelin sitten työskentelemään safety and health auditoinninin parissa ja tarkoitus olisi saada aikaan jonkin asteinen selvitys turvallisuudesta myös tuolta osa-alueelta. Ajattelin pääseväni helpolla käyttämällä ILO:n Port Safety and Health Audit manuaalia apunani, mutta kysymyksiin vastausten saaminen osoittautuikin odotettua haastavammaksi, joten katsotaan saanko aloittamani projektin valmiiksi ennen harjoittelun loppumista. Pakko myöntää, että aihe ei ole aivan yhtä kiinnostava kuin ISPS, mutta uskoisin että vähintäänkin yhtä tärkeä kokonaisturvallisuutta ajatellen, joten yritetään, yritetään...

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Pulassa

Viikonloppu meni vauhdikkaasti.Perjantaina menimme huinekaverini kanssa syömään läheiseen kiinalaiseen ravintolaan, minkä jälkeen kävimme hankkimassa kulttuurielämyksiä slovenialaisen punk bändin keikalla.
Lauantaiaamusta hyppäsin bussiin ja hurautin Kroatian puolelle Pulaan. Sää ei tällä kertaa suosinut vaan koko lauantain sain nauttiarankkasateesta ja myrskytuulesta, joka hajotti paikkoja kapungilla, pudotellen oksia puista ja rappauksia seinistä. Koska sää ei suosinut nähtävyyksiin tutustumista, rajoitin ihmettelyni paikalliseen ylpeyteen, roomalaisajalta peräisin olevaan areenaan ja keskityin nauttimaan ruokakulttuurista. Menin varaamani huoneiston omistajan suosittelemaan ravintolaan ja pyysin tarjoilijaa loihtimaan kolmen ruokalajin kokonaisuuden parasta mitä heillä oli tarjota, sillä seurauksella että kokki itse toi ruoat tarjolle ja selitti mitä ne olivat ja mikä niistä teki paikallista...
Ja kieltämättä parhaita syömiäni aterioita koskaan.
Sunnuntaina sääkin hieman armahti, joten tutustuin kaupungin nähtävyyksiin ennen bussiin hyppäämistä. Bussimatkan alku sai melko dramaattisen viivästyksen, kun eräs tyttö sai varsin näyttävän epilepsiakohtauksen bussissa, mutta tilanne selvitettiin ja matkaan päästiin, tosin ilman häntä, koska ambulanssihenkilökunta oli sitä mieltä että hänen oli syytä lähteä heidän kyydillään.

perjantai 20. marraskuuta 2015

Kentällä vaihteeksi

Tänään päätin aamulla etten koskekaan tietokoneeseen töissä.
Siispä annoin aamulla muistitikkuni pomolle, jotta hän sai kopioitua aikaansaannokseni itselleen. Annoin hänelle myös varsin kryptisen salasanan tiedostojen avaamiseen, mikä aiheutti hymyilyä, koska hän nähtävästikin tunnisti pohjalta löytyvän suomenkielisen sanan. Sovimme että hän tutustuu tuottamaani materiaaliin, kun ehtii ja antaa palautteen jossain välissä. Sen jälkeen ilmoitin että otan vapaata tietokoneesta menemällä vartijoiden matkaan kentälle ja jos hän ei muuta tehtävää minulle anna, aloitan maanantaina safety auditoinnin valmistelun. Tämä järjestely sopi hänelle hyvin.
Kentällä päivä olikin tavanomaista vilkkaampi. Erilaisia ajoneuvo-onnettomuuksia pelkästään oli kolme työvuoroni aikana ja muita tapahtumia, kuten tulitöiden tekoa ilman lupaa, lemmikkieläimen tuonti alueelle ja väärällä alueella liikkumista riitti. Päivä oli kaiken kaikkiaan rentouttavaa vaihtelua edeltävien viikkojen toimistotyöhön.

torstai 19. marraskuuta 2015

Pientä uupumista havaittavissa

Tänään sain valmiiksi suunnitelmani, joka siis olemassa olevien fasiliteettien ja toimintojen arvioimisen lisäksi käsitti täysin uuden rakennuksen ja logististen ratkaisujen jne suunnittelua, eli hieman ehkä omia housuja isommissa mentiin, mutta samapa tuo, koska kyse on puhtaasti teoreettisesta tehtävästä ja onhan se pakko myöntää että varsin suurella mielenkiinnolla tuohon asiaan pureuduin, vaikka jossain vaiheessa alkoi tuntua siltä että tuli haukattua turhan iso pala.
Huomenna, mikäli esimiehellä on aikaa, esittelen tuon liitteineen hiukan vajaan 50 sivuisen hengentuotteeni ja mikäli suoritus luetaan hyväksytyksi, suuntaan huomioni seuraavaan haasteeseen, joksi ehdotin safety -puolen auditointia, jonkin valmiin auditointipohjan mukaan.
Ai niin, eilen oli ensimmäinen Skype palaveri Zni: coordinaattorini kanssa, juteltiin niitä näitä ja pyysin materiaalia kv-turvallisuuskurssin etätehtävää varten

tiistai 17. marraskuuta 2015

Arkkitehtihommia

Tänään piirtelin suunnitelmaani pohjapiirroksen uudesta matkustajaterminaalista, pyrkien huomioimaan sekä käytettävyyden että turvallisuuden asettamat vaatimukset. Koitin saada aikaiseksi pohjan, jossa ihmisten liikkuminen olisi mahdollisimman suoraviivaista ja terminaalin toimintakyky säilyisi mahdollisimman hyvin eri MARSEC tasoissa. Huomioin piirtelyssäni aiemman uhka-arvioni todennäköisimmät uhat ja pyrin varmistamaan riittävät turvaetäisyydet ja rakennusmateriaalivaatimukset mahdollisia VBIED iskuja vastaan, samoin kuin ovien sijoittelun niin että ne olisivat suojassa asevaikutukselta vaikeimmin hallittavasta suunnasta.
Määrittelin eri MARSEC tasoissa noudatettavat kulunvalvontatoimet, tavaroiden ja laivoille menevien kuljetusten tarkastamisen, ihmisten liikkumisen, henkilöstötarpeen ja tehtävien jaon samoin kuin toiminta-, viestintä- ja johtamismallit turvauhka tilanteissa.
Samalla pyrin huolehtimaan että kuvitteellinen terminaalini tarjoaisi riittävät oheispalvelut, kuten WC:t liikuntarajoitteisille ja mahdollisimman toimivan kehämallisen järjestelyn suojaamaan eri viranomaisten toimistoja yläkerrassa. -niin ja tietysti paloturvallisuustekijät huomioiden.
Huomenna projekti jatkuu evakuointisuunnitelmalla ja erinäköisillä loppusiloitteluilla, kuten suunnitelman toteutumisen ja toimenpiteiden toimivuuden seuranta ja arviointisuunnitelmalla ja viranomaisyhteistyön toteuttamissuunnitelmalla MARSEC taso kolmosessa.

maanantai 16. marraskuuta 2015

Uusi viikko alkuun

Elikäs maanantaita pukkaa. Tänään työstin turvallisuussuunnitelmaani. Aikani asioita pyöriteltyäni ja tuskailtuani todelliseen havainnointiin perustuvan uhka-arvioni ja täysin vapaasti toteutettavissa olevan suunnitelman yhteensovittamista, totesin että eihän asiassa loppujen lopuksi mitään ristiriitaa ollutkaan, kun kerran saan tehdä suunnitelman juuri niin vapaasti kuin haluan. Tämän oivalluksen jälkeen työ pääsikin kunnolla käyntiin. Hidastahan tuo toki on, kun pyrkimyksenä on tuottaa älykästä asiatekstiä vieraalla kielellä ja oikeita termejä erilaisiin ratkaisuihin, kuten esimerkiksi aita- ja ajonestoelementteihin joutuu haeskelemaan ympäri nettiä.

Tavoitteeksi olen itselleni laittanut että suunnitelma olisi ISPS säännöstön vähittäisvaatimukset kattavana valmis viikon loppuun mennessä, joten työtähän tuossa on.