maanantai 30. marraskuuta 2015

Koulutuksen suunnittelua

Tänään täydentelin arviotani vartijoiden kalusto- ja koulutustarpeista ja ideoin muun muassa pikakoulutuksen heillä käytössään olevien ensiapuvälineiden tehokkaan käytön opettamiseen. Mitään varsinaista tehtävää minulla ei tällä hetkellä ole, joten voi olla että koulutan vartijoille mm. C.A.T. kiristyssiteen käytön, koska varustuksessa niitä on, mutta he eivät välineen käyttöä hallitse.

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Linnaa ja luolaa

Koska on viimeinen viikonloppuni Sloveniassa -tällä erää, päätin käydä katsomassa Slovenian tunnetuimman turistikohteen eli Postojnan luolaston. Ja vaikuttava paikka olikin. Samalla reissulla kävin tutustumassa myös Predjaman linnaan, jossa käyntiä myöskin suosittelen, jos niille nurkille joskus sattuu eksymään.
Ja koska olin tähän mennessä matkustellut jo bussilla ja kimppakyydillä Prevozin kautta, halusin testata kaikkien huonoksi mainostamaa junaverkostoa. Ostin siis junalippuni sujuvalla slovenialla ja kiittelin saatuani ohjeet, jotka kuvittelin ymmärtäneeni. Tyytyväisenä menin laiturille odottelemaan junaa, joka ei koskaan tullutkaan, mutta riittävästi tilannetta tarkkailtuani älysin kysäistä vieressä odotelleen linja-auton kuljettajalta, josko kyseinen bussi on korvaamassa junaa, johon minulla oli lippu. Juuri näin oli asian laita ja bussi vei puolet matkasta, ennen kuin vihdoin päästiin junan kyytiin.
Ja vaihteeksi hieman kuvia.





perjantai 27. marraskuuta 2015

Borassa

Eli tänään sain hieman tuntumaa Boraan, eli pohjoistuuleen, joka voi täällä puhallella sellaisella reippaan 100 km/h nopeudella. Edes lähelle huippulukemia ei tänään päästy, mutta sen verran tuuli että ajoittain oli käveleminenkin hieman hankalaa.
Mutta se säästä, Laadin tänään tiiviin nelisivuisen raportin, jossa listasin vartijoille kuuluvat työtehtävät eri tilanteissa sekä käytössä olevat varusteet. Sen jälkeen esitin huomioni työtehtävien turvallisesta suorittamisesta käytettävissä olevilla välineillä ja henkilöstön koulutuksesta tiettyjen välineiden ja tehtävien osalta.

torstai 26. marraskuuta 2015

Kenttäarviointia

Käytettyäni aamupäivän ympäristö- ja pelastusasioihin, päätin lepuuttaa tietokonettani ja liiasta ajattelusta kipeytynyttä päätäni siirtymällä kenttäarvioinnin pariin. Otin tarkastelun alle vartijoiden tehtävät erilaisissa tilanteissa ja valmiusasteissa ja heidän käytettävissään olevien varusteiden ja koulutuksen riittävyyden erilaisissa mahdollisissa tehtävissä.
Kuten osasin olettaakin, pääasiassa asiat olivat erittäinkin hyvällä mallilla suunnitelmien ja käytettävissä olevien varusteiden osalta, mutta muutama aavistukseni ristiriidoistakin varmistui.
Tästä on se hyvä puoli, että sen sijaan että joutuisin tyytymään pelkästään toteamaan suuremmassa mittakaavassa asioiden olevan suunnitelmista katsoen hienosti, kuten ne ovat, voin tuoda esiin pari konkreettista epäkohtaa, jotka ovat vieläpä varsin pienillä kustannuksilla korjattavissa.

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

pari ISOa ja OHSAS

Tänään totesin että jäljellä oleva aikani ei millään riitä ILO:n auditointimanuaalin mukaiseen health and safety auditointiin, joten päädyin viimein siihen että opiskelen kyllä tuon materiaalin, mutta perehdyn tarkemmin vain palo-, pelastus- ja ympäristönsuojeluosioihin sataman yleisiin toimintavalmiuksiin ja -suunnitelmiin peilaten. Jätän siis työhyvinvointipuolen ja terminaalikohtaiset suunnitelmat samoin kuin suurimman osan lainsäädäntöjen soveltamisesta ja erilaisten laatujärjestelmien toteutuksesta suosiolla pois.

Tänään kävi myös vieraita katsomassa kuinka olen pärjäillyt, mikä oli varsin mukavaa.

tiistai 24. marraskuuta 2015

Uusia haasteita

Eilen aloittelin sitten työskentelemään safety and health auditoinninin parissa ja tarkoitus olisi saada aikaan jonkin asteinen selvitys turvallisuudesta myös tuolta osa-alueelta. Ajattelin pääseväni helpolla käyttämällä ILO:n Port Safety and Health Audit manuaalia apunani, mutta kysymyksiin vastausten saaminen osoittautuikin odotettua haastavammaksi, joten katsotaan saanko aloittamani projektin valmiiksi ennen harjoittelun loppumista. Pakko myöntää, että aihe ei ole aivan yhtä kiinnostava kuin ISPS, mutta uskoisin että vähintäänkin yhtä tärkeä kokonaisturvallisuutta ajatellen, joten yritetään, yritetään...

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Pulassa

Viikonloppu meni vauhdikkaasti.Perjantaina menimme huinekaverini kanssa syömään läheiseen kiinalaiseen ravintolaan, minkä jälkeen kävimme hankkimassa kulttuurielämyksiä slovenialaisen punk bändin keikalla.
Lauantaiaamusta hyppäsin bussiin ja hurautin Kroatian puolelle Pulaan. Sää ei tällä kertaa suosinut vaan koko lauantain sain nauttiarankkasateesta ja myrskytuulesta, joka hajotti paikkoja kapungilla, pudotellen oksia puista ja rappauksia seinistä. Koska sää ei suosinut nähtävyyksiin tutustumista, rajoitin ihmettelyni paikalliseen ylpeyteen, roomalaisajalta peräisin olevaan areenaan ja keskityin nauttimaan ruokakulttuurista. Menin varaamani huoneiston omistajan suosittelemaan ravintolaan ja pyysin tarjoilijaa loihtimaan kolmen ruokalajin kokonaisuuden parasta mitä heillä oli tarjota, sillä seurauksella että kokki itse toi ruoat tarjolle ja selitti mitä ne olivat ja mikä niistä teki paikallista...
Ja kieltämättä parhaita syömiäni aterioita koskaan.
Sunnuntaina sääkin hieman armahti, joten tutustuin kaupungin nähtävyyksiin ennen bussiin hyppäämistä. Bussimatkan alku sai melko dramaattisen viivästyksen, kun eräs tyttö sai varsin näyttävän epilepsiakohtauksen bussissa, mutta tilanne selvitettiin ja matkaan päästiin, tosin ilman häntä, koska ambulanssihenkilökunta oli sitä mieltä että hänen oli syytä lähteä heidän kyydillään.

perjantai 20. marraskuuta 2015

Kentällä vaihteeksi

Tänään päätin aamulla etten koskekaan tietokoneeseen töissä.
Siispä annoin aamulla muistitikkuni pomolle, jotta hän sai kopioitua aikaansaannokseni itselleen. Annoin hänelle myös varsin kryptisen salasanan tiedostojen avaamiseen, mikä aiheutti hymyilyä, koska hän nähtävästikin tunnisti pohjalta löytyvän suomenkielisen sanan. Sovimme että hän tutustuu tuottamaani materiaaliin, kun ehtii ja antaa palautteen jossain välissä. Sen jälkeen ilmoitin että otan vapaata tietokoneesta menemällä vartijoiden matkaan kentälle ja jos hän ei muuta tehtävää minulle anna, aloitan maanantaina safety auditoinnin valmistelun. Tämä järjestely sopi hänelle hyvin.
Kentällä päivä olikin tavanomaista vilkkaampi. Erilaisia ajoneuvo-onnettomuuksia pelkästään oli kolme työvuoroni aikana ja muita tapahtumia, kuten tulitöiden tekoa ilman lupaa, lemmikkieläimen tuonti alueelle ja väärällä alueella liikkumista riitti. Päivä oli kaiken kaikkiaan rentouttavaa vaihtelua edeltävien viikkojen toimistotyöhön.

torstai 19. marraskuuta 2015

Pientä uupumista havaittavissa

Tänään sain valmiiksi suunnitelmani, joka siis olemassa olevien fasiliteettien ja toimintojen arvioimisen lisäksi käsitti täysin uuden rakennuksen ja logististen ratkaisujen jne suunnittelua, eli hieman ehkä omia housuja isommissa mentiin, mutta samapa tuo, koska kyse on puhtaasti teoreettisesta tehtävästä ja onhan se pakko myöntää että varsin suurella mielenkiinnolla tuohon asiaan pureuduin, vaikka jossain vaiheessa alkoi tuntua siltä että tuli haukattua turhan iso pala.
Huomenna, mikäli esimiehellä on aikaa, esittelen tuon liitteineen hiukan vajaan 50 sivuisen hengentuotteeni ja mikäli suoritus luetaan hyväksytyksi, suuntaan huomioni seuraavaan haasteeseen, joksi ehdotin safety -puolen auditointia, jonkin valmiin auditointipohjan mukaan.
Ai niin, eilen oli ensimmäinen Skype palaveri Zni: coordinaattorini kanssa, juteltiin niitä näitä ja pyysin materiaalia kv-turvallisuuskurssin etätehtävää varten

tiistai 17. marraskuuta 2015

Arkkitehtihommia

Tänään piirtelin suunnitelmaani pohjapiirroksen uudesta matkustajaterminaalista, pyrkien huomioimaan sekä käytettävyyden että turvallisuuden asettamat vaatimukset. Koitin saada aikaiseksi pohjan, jossa ihmisten liikkuminen olisi mahdollisimman suoraviivaista ja terminaalin toimintakyky säilyisi mahdollisimman hyvin eri MARSEC tasoissa. Huomioin piirtelyssäni aiemman uhka-arvioni todennäköisimmät uhat ja pyrin varmistamaan riittävät turvaetäisyydet ja rakennusmateriaalivaatimukset mahdollisia VBIED iskuja vastaan, samoin kuin ovien sijoittelun niin että ne olisivat suojassa asevaikutukselta vaikeimmin hallittavasta suunnasta.
Määrittelin eri MARSEC tasoissa noudatettavat kulunvalvontatoimet, tavaroiden ja laivoille menevien kuljetusten tarkastamisen, ihmisten liikkumisen, henkilöstötarpeen ja tehtävien jaon samoin kuin toiminta-, viestintä- ja johtamismallit turvauhka tilanteissa.
Samalla pyrin huolehtimaan että kuvitteellinen terminaalini tarjoaisi riittävät oheispalvelut, kuten WC:t liikuntarajoitteisille ja mahdollisimman toimivan kehämallisen järjestelyn suojaamaan eri viranomaisten toimistoja yläkerrassa. -niin ja tietysti paloturvallisuustekijät huomioiden.
Huomenna projekti jatkuu evakuointisuunnitelmalla ja erinäköisillä loppusiloitteluilla, kuten suunnitelman toteutumisen ja toimenpiteiden toimivuuden seuranta ja arviointisuunnitelmalla ja viranomaisyhteistyön toteuttamissuunnitelmalla MARSEC taso kolmosessa.

maanantai 16. marraskuuta 2015

Uusi viikko alkuun

Elikäs maanantaita pukkaa. Tänään työstin turvallisuussuunnitelmaani. Aikani asioita pyöriteltyäni ja tuskailtuani todelliseen havainnointiin perustuvan uhka-arvioni ja täysin vapaasti toteutettavissa olevan suunnitelman yhteensovittamista, totesin että eihän asiassa loppujen lopuksi mitään ristiriitaa ollutkaan, kun kerran saan tehdä suunnitelman juuri niin vapaasti kuin haluan. Tämän oivalluksen jälkeen työ pääsikin kunnolla käyntiin. Hidastahan tuo toki on, kun pyrkimyksenä on tuottaa älykästä asiatekstiä vieraalla kielellä ja oikeita termejä erilaisiin ratkaisuihin, kuten esimerkiksi aita- ja ajonestoelementteihin joutuu haeskelemaan ympäri nettiä.

Tavoitteeksi olen itselleni laittanut että suunnitelma olisi ISPS säännöstön vähittäisvaatimukset kattavana valmis viikon loppuun mennessä, joten työtähän tuossa on.

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Ljubljanaa ja melkein Nova Goriza

Lauantai aamuna lähdin elämäni ensimmäiselle Prevoz -matkalle, Ljubljanaan. Kyyti tuli ajallaan ja matka meni mukavasti rupatellessa, joten ainakin tällä yhden kerran kokemuksella voin suositella kyseistä matkustusmuotoa.
Ljubljana ihastutti maisemillaan ja erinomaisella ruoallaan ja päätyi listalleni kaupungeista, joihin haluan viedä perheeni tutustumaan.
Yövyttyäni keskustassa hostellissa, tuli kyytini  aamulla kuuden jälkeen ja suuntasimme Nova Gorizaan tai oikeammin vajaan kymmenen kilometrin päähän sen ulkopuolelle, jossa pidettäviin militaria-alan messuihin ystäväni osallistui näytteilleasettajana.
Sellainenpa tämä viikonloppu.

perjantai 13. marraskuuta 2015

Piirtelyperjantai

Tänään aloittelin suunnittelemaan mielestäni toimivaa ja turvallista matkustajaterminaalia käyttäen hyväkseni FEMA:n ohjeistusta 426. Sinänsä olen nyt aika kaukana mukavuusalueeltani, mutta toisaalta odotettavissa on varsin hedelmällinen purkuprosessi, kun viimein saan suunnitelmani valmiiksi. Tämä päivä meni käytännössä terminaalin alueella mittaillen ja tietokoneella piirtäen.
Huomenna olisi sitten tarkoitus hankkiutua Ljubljanaan pariksi päiväksi.
Hyvää viikonloppua

torstai 12. marraskuuta 2015

Suunnittelupuolelle

Tänään sain seuraavan tehtävän, joka on varsin luontevaa jatkoa tekemälleni uhka-arvioinnille, eli turvallisuussuunnitelma. Tässä tapauksessa se tarkoittaa sitä että suunnittelen nykyiselle alueelle mielestäni toimivan kokonaisuuden sillä oletuksella että kustannukset eivät rajoita luovuutta. Vaikka tehtävänanto onkin lähtökohtaisesti täysin teoreettinen, suhtaudun siihen kuitenkin sillä asenteella että suurin osa nykyisestä infrastruktuurista on tilapäisratkaisua ja täysin lopullista suunnitelmaa ei ole olemassa, joten jos jotain toteuttamiskelpoista pystyn kuvioon tuomaan niin hyvä..

Ai niin, kävinpä eilen elokuvissa katsomassa uuden Bondin. 

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Turvaluokiteltua tuotosta

Eilen jäi tosiaan kirjoittelematta, kun oli niin paljon puuhaa, mutta sain hommia eteenpäin ja tänään esittelin valmiin ISPS uhka-arvion. Lopputulemana päädyttiin siihen että tuottamaani materiaalia tulee käsitellä salaisena, koska, vaikkakin ulkopuolisiin arvioihin ja havaintoihin pohjautuukin, tuo esiin varsin selkeästi joitain kehityskohteita, joiden ei soisi julkisuuteen karkaavan..
No työnantajan odotuksista en tiedä, mutta minulla tuossa tehtävässä oli tarkoituskin tuottaa tarkkaa ja selkeätä dataa havainnoista.
Huomisen osalta en vielä tiedä, jatkuuko työ seuraavaksi ISPS turvallisuussuunnitelman suuntaan, vai yleisten uhkien kartoittamiseen.

maanantai 9. marraskuuta 2015

Ja maanantaita taas

Kun tuo excel työkalu tuli saatua jollain tavalla valmiiksi, pakersin tänään vahvasti turvallisuusanalyysin muiden osien kimpussa. Tässähän on siis kyseessä siitä hommasta, jonka tekee normaalisti EU direktiivi 2005/65/EY:n 11 artklan mukainen tunnustettu turvaorganisaatio. No eipä siinä mielenkiitnoistahan tämä on. Tavoitteena olisi saada tuon direktiivin vaatimusten mukainen arviointi tuosta yhdestä terminaalista ja todennäköisesti sitten laatia myöskin turvallisuussuunnitelma sen pohjalta.

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Hyvää isänpäivää

Viikonloppu meni laiskottelupainotteisesti. Koska aurinko hemmotteli vielä, pyörittiin huonekaverin kanssa ympäri Koperia, mutta onhan tuo jo tullut aikalailla nähtyä,  Isänpäivän kruunasi Skype -puhelu kotiin ja sen päälle haettu iltapalaksi lähigrilliltä haettu bureg.
- Niin tulihan tuo alkavan kansainvälisen turvallisuuden etätehtäväkin tehtyä ja töitäkin jokunen tunti.

lauantai 7. marraskuuta 2015

Perjantaimeininkiä

Viikon viimeinen työpäivä meni samoissa merkeissä kuin muukin viikko, eli taulukon vääntämisen parissa. Päivässä ei ollut mitään sen erikoisempaa, mutta työn alla ollut projekti alkaa uhkaavasti valmistua.

torstai 5. marraskuuta 2015

Exceliä...

Noniin...
Tänään piti siis käydä katsomassa toimintaa matkustajaterminaalissa kauden viimeisen matkustaja-aluksen vieraillessa, mutta reilut kahdeksan tuntia ilman taukoa meni exceliä vääntäen. Nyt tuo taulukkokummajainen alkoi vihdoin saada haluamaani muotoa niin että suojattavien arvojen haavoittuvuuteen erilaisia uhkia vastaan vaikuttavat tekijät ovat ilmaistavissa numeroilla, samoin kuin erilaisten uhkien mahdollisuuksiin vaikuttavat tekijät. Lisäksi numeroina voidaan taulukkoon syöttää suojattaville arvoille arvot, erilaisille uhille niiden toteutuessa mahdolliset ja todennäköiset vaikutukset suojattaviin arvoihin menetettyjen ihmishenkien määrän, rahallisten tappioiden, prosesseille aiheutuneiden haittojen, kumulatiivisten liiketoimintavaikutusten, ympäristövaikutusten osalta arvokohtaisesti niin että kokonaisuudesta muodostuu numeraalista dataa, jonka pohjalta voidaan määrittää riskeille arvojärjestys. koko paketti on muotoutumassa sellaiseksi että esimerkiksi yksittäisen pääsyn esto kerroksen lisäämisen vaikutukset näkyvät suoraan lopputuloksessa, jolloin sen lisäksi että saan tuotettua viranomaistarpeen täyttävän analyysin ja siitä muodostuvan suunnitelman, saan aikaan työkalun, johon pohjautuen yritysjohdolle on esittää erilaisten kehitysvaihtoehtojen potentiaaliset vaikutukset.
Ja tosiaan pohjateoriat, laskukaavat, erilaiset arviointien osa-alueet jne pohjautuvat mm. CARVER -malliin, FEMA:n 428 ohjeeseen, USCG:n PSRAT -työkaluun, ISPS -koodiston vaatimuksiin, RAND Corporationin laadulliseen terrorisminuhan arviointimalliin.
-Niin kävinhän minä tässä illalla sitä laivaakin katsomassa ja arvioimassa mm. valaistuksen kattavuutta.

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Haavoittuvuusanalyysimallien analysointia

Tänään pohdittiinkin sitten urakalla erilaisten haavoittuvuusanalysointimallien, lomakkeiden ja työkalujen sopivuutta ja käytettävyyttä terrorismiuhkien ja laajemminkin erilaisten matkustajaterminaaliin kohdistuvien uhkien torjunnassa.
Havainnot, päätelmät ja arviot ovat olleet oikeita, mutta niistä rakentuvan kokonaisuuden järjestäminen ymmärrettävään ja käyttökelpoiseen muotoon on osoittautunut yllättävän haasteelliseksi. Osaltaan hankaluuksia on aiheuttanut kielellinen kolmikanta suomi - englanti - slovenia ja erilaiset tulkinnat käytetyille termeille ja käsitteille.
Olen myös oppinut että yksinkertaistettu kaava Riski = Todennäköisyys x vaikutus ei ole aivan riittävä puhuttaessa terrorismin uhkaan varautumisesta osana turvallisussuussnnittelua ja analysointia. Nyt työn alla olevassa arvioinnissa kaavaan lisätään eri suojattavien arvojen haavoittuvuus erityyppisille uhille, mikä taas on osoittautunut omaksi mielenkiintoiseksi opiskelun aiheekseen.
Mutta huomenna tarkastelemme käytännössä, onko aiemmin havaitsemani puutteet korjattu kauden viimeiseen matkustaja-aluksen vierailuun.

tiistai 3. marraskuuta 2015

Aikaansaannosten esittelyä

Tänään pääsin esittelemään aikaansaannoksiani ja vaikka mitään varsinaisesti uutta en esiin tuonutkaan, oli havainnoistani ja esityksestäni jotain konkreettista hyötyäkin. Tekemieni havaintojen pohjalta laatimani arviot mahdollisuuksista tunkeutua sataman alueelle eivät alkuun meinanneet upota pomolle, mutta kun ottamani valokuvat osoittivat että terminaalin vartioinnin toteutus poikkesi suunnitellusta ja aliurakoitsijan kanssa sovitusta yhden kriittisen henkilön verran, joutui hän toteamaan että havaintoni ja päätelmäni olivat oikeat. Kuvat johtanevat toimenpiteisiin, sillä kyseisestä aiheesta oli ilmeisesti ollut puhetta jo kolme kuukautta aiemmin.
Huomenna aionkin sitten paneutua PSRAT -työkaluun ja mahdollisuuksiin käyttää sitä satamaturvallisuuden arvionnin välineenä.  

maanantai 2. marraskuuta 2015

Europolia ja sen sellaista

Dober vecer

Tänään tarkoitus oli luokittaa kartoitettujen uhkien todennäköisyydet ja vaikutukset firman aiemmin käyttämän mallin mukaan, mutta koska päivä oli henkilöstölle muutenkin riittävän kiireinen, päädyin itse luomaan luokittelun ja arvioimaan todennäköisyydet ja vaikutukset pohjaten mm Europolin tämän vuoden raportointiin kansainvälisestä terrorismista ja sen trendeistä. Vaikka päivä kului jälleen melko tiiviisti tietokoneen ääressä, oli se varsin mielenkiintoinen ja jos jotain erityistä pitää mainita oppimistuloksista niin terrori-iskujen trendien lisäksi opin excelissä sisäkkäisten JOS -lausekkeiden käytön.

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Pitkä viikonloppu Italian puolella

Buona sera.

Torstaina jätin excelin hiomisen vähemmälle ja koostin ottamistani kuvista diaesityksen mahdollisten terrori-iskujen toteuttamisesta hyödyntäen havaitsemiani heikkouksia toimintamalleissa, rakenteissa jne. Päivä oli siis varsin mielenkiintoinen ja odottelen miten esitys otetaan vastaan ja onko siinä mitään uutta turvallisuuspäällikölle.

Työpäivän jälkeen tuli suomalainen ystäväni slovenialaisen tyttöystävänsä kanssa hakemaan minut ja suuntasimme Milanoon, jossa illallisen jälkeen kaverini heitti minut hostellille, jossa minulla oli varaus. Yö oli aavistuksen viileä, koska vuoteissa ei ollut peitteitä, vaan pelkät lakanat, mutta eipä tuo juurikaan haitannut. Seuraavan päivän käytin kierrellen pitkin poikin Milanoa ja illaksi suuntasin Milanon ulkopuolelle Novegroon, jossa ystäväni oli valmistelemassa messuosastoa. Illallisen jälkeen sain taas kyydin hostelille ja miellytäväksi yllätykseksi huoneen varusteluun oli lisätty peitteet.
Lauantaina käväisin kiertämässä Militalia -messut,minkä jälkeen siirryin junalla Venetsiaan karnevaaleihin. Lauantai- illan ja sunnuntai päivän vietin turistina, ennen kuin hyppäsin jälleen junaan ja ajelin Triesteen ihmettelemään Koperiin siirtymistä. Ja niinhän siinä kävi, että viimeinen bussi meni nenän edestä ja vaihtoehdoksi jäi kohtuu kallis taksimatka.

Ja jos korkealle pääsee, niin onhan se mentävä. Il Duomo

Venetsiaa...