perjantai 27. marraskuuta 2015

Borassa

Eli tänään sain hieman tuntumaa Boraan, eli pohjoistuuleen, joka voi täällä puhallella sellaisella reippaan 100 km/h nopeudella. Edes lähelle huippulukemia ei tänään päästy, mutta sen verran tuuli että ajoittain oli käveleminenkin hieman hankalaa.
Mutta se säästä, Laadin tänään tiiviin nelisivuisen raportin, jossa listasin vartijoille kuuluvat työtehtävät eri tilanteissa sekä käytössä olevat varusteet. Sen jälkeen esitin huomioni työtehtävien turvallisesta suorittamisesta käytettävissä olevilla välineillä ja henkilöstön koulutuksesta tiettyjen välineiden ja tehtävien osalta.

1 kommentti:

  1. Moi Tommi! Kuulin, että ainakin yksi tunneleistakin Ljubljanaan menevällä tiellä oli tuulen takia suljettuna. Onneksi käytiin siellä keskiviikkona :)

    -Ilona

    VastaaPoista