perjantai 4. joulukuuta 2015

Se oli sitten siinä

Nyt on työt tehty ja arvosteltu, pieniä paketteja vaihdeltu ja käsiä puristeltu. Vaikka kotiin on aina mukava palata, jään kyllä kaipaamaan Koperia ja aivan varmasti tulen tänne vielä joskus vähintäänkin turistina. Loistavan työtodistuksen lisäksi taskuun jäi korvaamaton kokemus ja ystäviä, joihin pidän yhteyttä jatkossakin. Vielä olisi jäljellä hankkiutuminen Mariboriin, jossa kolmen tunnin kuluttua on päätöspalaveri ja huomenna olisikin edessä pitkä kotimatka.

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Vielä vähän kenttäarviointia

Tänään vietin jälleen päivän vartijoiden kanssa, nopeuksia mittaillen, autoja tarkastaen ja muita perustehtäviä hoitaen. Samalla kyselin ja seurailin toimintamalleja ja tehtäviä ja panin jälleen merkille joa aiemmin useaan kertaan todetun ongelman, joka liittyy rekkakuskien liikkumiseen ja kulunvalvontaan. Lisäksi sain vahvistuksen aiemmin esittämälleni epäilykselle täsmällisestä paikan löytämisestä tietyillä alueilla kiiretilanteessa, kun radio-ohjeistuksen perusteella haettiin hälytyksen aiheuttanutta kohtaa ja hukattiin lähes minuutti u-käännöksiin. -Aion siis uudemman kerran esittää GPS päätelaitteiden ja karttasovellusten käyttöönottoa.
Huomenna viimeistelen raportointini ja päätän antoisan työrupeamani täällä.

tiistai 1. joulukuuta 2015

Lähtövalmisteluja

Suunnitelmilla tuntuu olevan tapana muuttua ja niinpä tällekin päivälle suunnitellut tehtävät muuttuivat aamukahvin myötä. Aiemmista aikeistani poiketen käytinkin suurimman osan työajasta esimiehen allekirjoitusta vaativien dokumenttien valmisteluun. Hieman sain sentään laajennettua vartiointiosaston tehtävien ja perustoimintojen arviointia ja arvioinnin purkua,
Illemmalla teimme pikaisen poikkeaman Škocjanin luolille, mikä osoittautuikin hienoksi ratkaisuksi sillä sunnuntaisten luolien jälkeen nämä olivat jopa vaikuttavampi kokemus. Paikka ei ole samalla tavalla turistipyydykseksi valjastettu ja vaikkakin pienempiä, ovat luolat mielestäni hienompia.


maanantai 30. marraskuuta 2015

Koulutuksen suunnittelua

Tänään täydentelin arviotani vartijoiden kalusto- ja koulutustarpeista ja ideoin muun muassa pikakoulutuksen heillä käytössään olevien ensiapuvälineiden tehokkaan käytön opettamiseen. Mitään varsinaista tehtävää minulla ei tällä hetkellä ole, joten voi olla että koulutan vartijoille mm. C.A.T. kiristyssiteen käytön, koska varustuksessa niitä on, mutta he eivät välineen käyttöä hallitse.

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Linnaa ja luolaa

Koska on viimeinen viikonloppuni Sloveniassa -tällä erää, päätin käydä katsomassa Slovenian tunnetuimman turistikohteen eli Postojnan luolaston. Ja vaikuttava paikka olikin. Samalla reissulla kävin tutustumassa myös Predjaman linnaan, jossa käyntiä myöskin suosittelen, jos niille nurkille joskus sattuu eksymään.
Ja koska olin tähän mennessä matkustellut jo bussilla ja kimppakyydillä Prevozin kautta, halusin testata kaikkien huonoksi mainostamaa junaverkostoa. Ostin siis junalippuni sujuvalla slovenialla ja kiittelin saatuani ohjeet, jotka kuvittelin ymmärtäneeni. Tyytyväisenä menin laiturille odottelemaan junaa, joka ei koskaan tullutkaan, mutta riittävästi tilannetta tarkkailtuani älysin kysäistä vieressä odotelleen linja-auton kuljettajalta, josko kyseinen bussi on korvaamassa junaa, johon minulla oli lippu. Juuri näin oli asian laita ja bussi vei puolet matkasta, ennen kuin vihdoin päästiin junan kyytiin.
Ja vaihteeksi hieman kuvia.





perjantai 27. marraskuuta 2015

Borassa

Eli tänään sain hieman tuntumaa Boraan, eli pohjoistuuleen, joka voi täällä puhallella sellaisella reippaan 100 km/h nopeudella. Edes lähelle huippulukemia ei tänään päästy, mutta sen verran tuuli että ajoittain oli käveleminenkin hieman hankalaa.
Mutta se säästä, Laadin tänään tiiviin nelisivuisen raportin, jossa listasin vartijoille kuuluvat työtehtävät eri tilanteissa sekä käytössä olevat varusteet. Sen jälkeen esitin huomioni työtehtävien turvallisesta suorittamisesta käytettävissä olevilla välineillä ja henkilöstön koulutuksesta tiettyjen välineiden ja tehtävien osalta.

torstai 26. marraskuuta 2015

Kenttäarviointia

Käytettyäni aamupäivän ympäristö- ja pelastusasioihin, päätin lepuuttaa tietokonettani ja liiasta ajattelusta kipeytynyttä päätäni siirtymällä kenttäarvioinnin pariin. Otin tarkastelun alle vartijoiden tehtävät erilaisissa tilanteissa ja valmiusasteissa ja heidän käytettävissään olevien varusteiden ja koulutuksen riittävyyden erilaisissa mahdollisissa tehtävissä.
Kuten osasin olettaakin, pääasiassa asiat olivat erittäinkin hyvällä mallilla suunnitelmien ja käytettävissä olevien varusteiden osalta, mutta muutama aavistukseni ristiriidoistakin varmistui.
Tästä on se hyvä puoli, että sen sijaan että joutuisin tyytymään pelkästään toteamaan suuremmassa mittakaavassa asioiden olevan suunnitelmista katsoen hienosti, kuten ne ovat, voin tuoda esiin pari konkreettista epäkohtaa, jotka ovat vieläpä varsin pienillä kustannuksilla korjattavissa.

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

pari ISOa ja OHSAS

Tänään totesin että jäljellä oleva aikani ei millään riitä ILO:n auditointimanuaalin mukaiseen health and safety auditointiin, joten päädyin viimein siihen että opiskelen kyllä tuon materiaalin, mutta perehdyn tarkemmin vain palo-, pelastus- ja ympäristönsuojeluosioihin sataman yleisiin toimintavalmiuksiin ja -suunnitelmiin peilaten. Jätän siis työhyvinvointipuolen ja terminaalikohtaiset suunnitelmat samoin kuin suurimman osan lainsäädäntöjen soveltamisesta ja erilaisten laatujärjestelmien toteutuksesta suosiolla pois.

Tänään kävi myös vieraita katsomassa kuinka olen pärjäillyt, mikä oli varsin mukavaa.

tiistai 24. marraskuuta 2015

Uusia haasteita

Eilen aloittelin sitten työskentelemään safety and health auditoinninin parissa ja tarkoitus olisi saada aikaan jonkin asteinen selvitys turvallisuudesta myös tuolta osa-alueelta. Ajattelin pääseväni helpolla käyttämällä ILO:n Port Safety and Health Audit manuaalia apunani, mutta kysymyksiin vastausten saaminen osoittautuikin odotettua haastavammaksi, joten katsotaan saanko aloittamani projektin valmiiksi ennen harjoittelun loppumista. Pakko myöntää, että aihe ei ole aivan yhtä kiinnostava kuin ISPS, mutta uskoisin että vähintäänkin yhtä tärkeä kokonaisturvallisuutta ajatellen, joten yritetään, yritetään...

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Pulassa

Viikonloppu meni vauhdikkaasti.Perjantaina menimme huinekaverini kanssa syömään läheiseen kiinalaiseen ravintolaan, minkä jälkeen kävimme hankkimassa kulttuurielämyksiä slovenialaisen punk bändin keikalla.
Lauantaiaamusta hyppäsin bussiin ja hurautin Kroatian puolelle Pulaan. Sää ei tällä kertaa suosinut vaan koko lauantain sain nauttiarankkasateesta ja myrskytuulesta, joka hajotti paikkoja kapungilla, pudotellen oksia puista ja rappauksia seinistä. Koska sää ei suosinut nähtävyyksiin tutustumista, rajoitin ihmettelyni paikalliseen ylpeyteen, roomalaisajalta peräisin olevaan areenaan ja keskityin nauttimaan ruokakulttuurista. Menin varaamani huoneiston omistajan suosittelemaan ravintolaan ja pyysin tarjoilijaa loihtimaan kolmen ruokalajin kokonaisuuden parasta mitä heillä oli tarjota, sillä seurauksella että kokki itse toi ruoat tarjolle ja selitti mitä ne olivat ja mikä niistä teki paikallista...
Ja kieltämättä parhaita syömiäni aterioita koskaan.
Sunnuntaina sääkin hieman armahti, joten tutustuin kaupungin nähtävyyksiin ennen bussiin hyppäämistä. Bussimatkan alku sai melko dramaattisen viivästyksen, kun eräs tyttö sai varsin näyttävän epilepsiakohtauksen bussissa, mutta tilanne selvitettiin ja matkaan päästiin, tosin ilman häntä, koska ambulanssihenkilökunta oli sitä mieltä että hänen oli syytä lähteä heidän kyydillään.

perjantai 20. marraskuuta 2015

Kentällä vaihteeksi

Tänään päätin aamulla etten koskekaan tietokoneeseen töissä.
Siispä annoin aamulla muistitikkuni pomolle, jotta hän sai kopioitua aikaansaannokseni itselleen. Annoin hänelle myös varsin kryptisen salasanan tiedostojen avaamiseen, mikä aiheutti hymyilyä, koska hän nähtävästikin tunnisti pohjalta löytyvän suomenkielisen sanan. Sovimme että hän tutustuu tuottamaani materiaaliin, kun ehtii ja antaa palautteen jossain välissä. Sen jälkeen ilmoitin että otan vapaata tietokoneesta menemällä vartijoiden matkaan kentälle ja jos hän ei muuta tehtävää minulle anna, aloitan maanantaina safety auditoinnin valmistelun. Tämä järjestely sopi hänelle hyvin.
Kentällä päivä olikin tavanomaista vilkkaampi. Erilaisia ajoneuvo-onnettomuuksia pelkästään oli kolme työvuoroni aikana ja muita tapahtumia, kuten tulitöiden tekoa ilman lupaa, lemmikkieläimen tuonti alueelle ja väärällä alueella liikkumista riitti. Päivä oli kaiken kaikkiaan rentouttavaa vaihtelua edeltävien viikkojen toimistotyöhön.

torstai 19. marraskuuta 2015

Pientä uupumista havaittavissa

Tänään sain valmiiksi suunnitelmani, joka siis olemassa olevien fasiliteettien ja toimintojen arvioimisen lisäksi käsitti täysin uuden rakennuksen ja logististen ratkaisujen jne suunnittelua, eli hieman ehkä omia housuja isommissa mentiin, mutta samapa tuo, koska kyse on puhtaasti teoreettisesta tehtävästä ja onhan se pakko myöntää että varsin suurella mielenkiinnolla tuohon asiaan pureuduin, vaikka jossain vaiheessa alkoi tuntua siltä että tuli haukattua turhan iso pala.
Huomenna, mikäli esimiehellä on aikaa, esittelen tuon liitteineen hiukan vajaan 50 sivuisen hengentuotteeni ja mikäli suoritus luetaan hyväksytyksi, suuntaan huomioni seuraavaan haasteeseen, joksi ehdotin safety -puolen auditointia, jonkin valmiin auditointipohjan mukaan.
Ai niin, eilen oli ensimmäinen Skype palaveri Zni: coordinaattorini kanssa, juteltiin niitä näitä ja pyysin materiaalia kv-turvallisuuskurssin etätehtävää varten

tiistai 17. marraskuuta 2015

Arkkitehtihommia

Tänään piirtelin suunnitelmaani pohjapiirroksen uudesta matkustajaterminaalista, pyrkien huomioimaan sekä käytettävyyden että turvallisuuden asettamat vaatimukset. Koitin saada aikaiseksi pohjan, jossa ihmisten liikkuminen olisi mahdollisimman suoraviivaista ja terminaalin toimintakyky säilyisi mahdollisimman hyvin eri MARSEC tasoissa. Huomioin piirtelyssäni aiemman uhka-arvioni todennäköisimmät uhat ja pyrin varmistamaan riittävät turvaetäisyydet ja rakennusmateriaalivaatimukset mahdollisia VBIED iskuja vastaan, samoin kuin ovien sijoittelun niin että ne olisivat suojassa asevaikutukselta vaikeimmin hallittavasta suunnasta.
Määrittelin eri MARSEC tasoissa noudatettavat kulunvalvontatoimet, tavaroiden ja laivoille menevien kuljetusten tarkastamisen, ihmisten liikkumisen, henkilöstötarpeen ja tehtävien jaon samoin kuin toiminta-, viestintä- ja johtamismallit turvauhka tilanteissa.
Samalla pyrin huolehtimaan että kuvitteellinen terminaalini tarjoaisi riittävät oheispalvelut, kuten WC:t liikuntarajoitteisille ja mahdollisimman toimivan kehämallisen järjestelyn suojaamaan eri viranomaisten toimistoja yläkerrassa. -niin ja tietysti paloturvallisuustekijät huomioiden.
Huomenna projekti jatkuu evakuointisuunnitelmalla ja erinäköisillä loppusiloitteluilla, kuten suunnitelman toteutumisen ja toimenpiteiden toimivuuden seuranta ja arviointisuunnitelmalla ja viranomaisyhteistyön toteuttamissuunnitelmalla MARSEC taso kolmosessa.

maanantai 16. marraskuuta 2015

Uusi viikko alkuun

Elikäs maanantaita pukkaa. Tänään työstin turvallisuussuunnitelmaani. Aikani asioita pyöriteltyäni ja tuskailtuani todelliseen havainnointiin perustuvan uhka-arvioni ja täysin vapaasti toteutettavissa olevan suunnitelman yhteensovittamista, totesin että eihän asiassa loppujen lopuksi mitään ristiriitaa ollutkaan, kun kerran saan tehdä suunnitelman juuri niin vapaasti kuin haluan. Tämän oivalluksen jälkeen työ pääsikin kunnolla käyntiin. Hidastahan tuo toki on, kun pyrkimyksenä on tuottaa älykästä asiatekstiä vieraalla kielellä ja oikeita termejä erilaisiin ratkaisuihin, kuten esimerkiksi aita- ja ajonestoelementteihin joutuu haeskelemaan ympäri nettiä.

Tavoitteeksi olen itselleni laittanut että suunnitelma olisi ISPS säännöstön vähittäisvaatimukset kattavana valmis viikon loppuun mennessä, joten työtähän tuossa on.

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Ljubljanaa ja melkein Nova Goriza

Lauantai aamuna lähdin elämäni ensimmäiselle Prevoz -matkalle, Ljubljanaan. Kyyti tuli ajallaan ja matka meni mukavasti rupatellessa, joten ainakin tällä yhden kerran kokemuksella voin suositella kyseistä matkustusmuotoa.
Ljubljana ihastutti maisemillaan ja erinomaisella ruoallaan ja päätyi listalleni kaupungeista, joihin haluan viedä perheeni tutustumaan.
Yövyttyäni keskustassa hostellissa, tuli kyytini  aamulla kuuden jälkeen ja suuntasimme Nova Gorizaan tai oikeammin vajaan kymmenen kilometrin päähän sen ulkopuolelle, jossa pidettäviin militaria-alan messuihin ystäväni osallistui näytteilleasettajana.
Sellainenpa tämä viikonloppu.

perjantai 13. marraskuuta 2015

Piirtelyperjantai

Tänään aloittelin suunnittelemaan mielestäni toimivaa ja turvallista matkustajaterminaalia käyttäen hyväkseni FEMA:n ohjeistusta 426. Sinänsä olen nyt aika kaukana mukavuusalueeltani, mutta toisaalta odotettavissa on varsin hedelmällinen purkuprosessi, kun viimein saan suunnitelmani valmiiksi. Tämä päivä meni käytännössä terminaalin alueella mittaillen ja tietokoneella piirtäen.
Huomenna olisi sitten tarkoitus hankkiutua Ljubljanaan pariksi päiväksi.
Hyvää viikonloppua

torstai 12. marraskuuta 2015

Suunnittelupuolelle

Tänään sain seuraavan tehtävän, joka on varsin luontevaa jatkoa tekemälleni uhka-arvioinnille, eli turvallisuussuunnitelma. Tässä tapauksessa se tarkoittaa sitä että suunnittelen nykyiselle alueelle mielestäni toimivan kokonaisuuden sillä oletuksella että kustannukset eivät rajoita luovuutta. Vaikka tehtävänanto onkin lähtökohtaisesti täysin teoreettinen, suhtaudun siihen kuitenkin sillä asenteella että suurin osa nykyisestä infrastruktuurista on tilapäisratkaisua ja täysin lopullista suunnitelmaa ei ole olemassa, joten jos jotain toteuttamiskelpoista pystyn kuvioon tuomaan niin hyvä..

Ai niin, kävinpä eilen elokuvissa katsomassa uuden Bondin. 

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Turvaluokiteltua tuotosta

Eilen jäi tosiaan kirjoittelematta, kun oli niin paljon puuhaa, mutta sain hommia eteenpäin ja tänään esittelin valmiin ISPS uhka-arvion. Lopputulemana päädyttiin siihen että tuottamaani materiaalia tulee käsitellä salaisena, koska, vaikkakin ulkopuolisiin arvioihin ja havaintoihin pohjautuukin, tuo esiin varsin selkeästi joitain kehityskohteita, joiden ei soisi julkisuuteen karkaavan..
No työnantajan odotuksista en tiedä, mutta minulla tuossa tehtävässä oli tarkoituskin tuottaa tarkkaa ja selkeätä dataa havainnoista.
Huomisen osalta en vielä tiedä, jatkuuko työ seuraavaksi ISPS turvallisuussuunnitelman suuntaan, vai yleisten uhkien kartoittamiseen.

maanantai 9. marraskuuta 2015

Ja maanantaita taas

Kun tuo excel työkalu tuli saatua jollain tavalla valmiiksi, pakersin tänään vahvasti turvallisuusanalyysin muiden osien kimpussa. Tässähän on siis kyseessä siitä hommasta, jonka tekee normaalisti EU direktiivi 2005/65/EY:n 11 artklan mukainen tunnustettu turvaorganisaatio. No eipä siinä mielenkiitnoistahan tämä on. Tavoitteena olisi saada tuon direktiivin vaatimusten mukainen arviointi tuosta yhdestä terminaalista ja todennäköisesti sitten laatia myöskin turvallisuussuunnitelma sen pohjalta.

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Hyvää isänpäivää

Viikonloppu meni laiskottelupainotteisesti. Koska aurinko hemmotteli vielä, pyörittiin huonekaverin kanssa ympäri Koperia, mutta onhan tuo jo tullut aikalailla nähtyä,  Isänpäivän kruunasi Skype -puhelu kotiin ja sen päälle haettu iltapalaksi lähigrilliltä haettu bureg.
- Niin tulihan tuo alkavan kansainvälisen turvallisuuden etätehtäväkin tehtyä ja töitäkin jokunen tunti.

lauantai 7. marraskuuta 2015

Perjantaimeininkiä

Viikon viimeinen työpäivä meni samoissa merkeissä kuin muukin viikko, eli taulukon vääntämisen parissa. Päivässä ei ollut mitään sen erikoisempaa, mutta työn alla ollut projekti alkaa uhkaavasti valmistua.

torstai 5. marraskuuta 2015

Exceliä...

Noniin...
Tänään piti siis käydä katsomassa toimintaa matkustajaterminaalissa kauden viimeisen matkustaja-aluksen vieraillessa, mutta reilut kahdeksan tuntia ilman taukoa meni exceliä vääntäen. Nyt tuo taulukkokummajainen alkoi vihdoin saada haluamaani muotoa niin että suojattavien arvojen haavoittuvuuteen erilaisia uhkia vastaan vaikuttavat tekijät ovat ilmaistavissa numeroilla, samoin kuin erilaisten uhkien mahdollisuuksiin vaikuttavat tekijät. Lisäksi numeroina voidaan taulukkoon syöttää suojattaville arvoille arvot, erilaisille uhille niiden toteutuessa mahdolliset ja todennäköiset vaikutukset suojattaviin arvoihin menetettyjen ihmishenkien määrän, rahallisten tappioiden, prosesseille aiheutuneiden haittojen, kumulatiivisten liiketoimintavaikutusten, ympäristövaikutusten osalta arvokohtaisesti niin että kokonaisuudesta muodostuu numeraalista dataa, jonka pohjalta voidaan määrittää riskeille arvojärjestys. koko paketti on muotoutumassa sellaiseksi että esimerkiksi yksittäisen pääsyn esto kerroksen lisäämisen vaikutukset näkyvät suoraan lopputuloksessa, jolloin sen lisäksi että saan tuotettua viranomaistarpeen täyttävän analyysin ja siitä muodostuvan suunnitelman, saan aikaan työkalun, johon pohjautuen yritysjohdolle on esittää erilaisten kehitysvaihtoehtojen potentiaaliset vaikutukset.
Ja tosiaan pohjateoriat, laskukaavat, erilaiset arviointien osa-alueet jne pohjautuvat mm. CARVER -malliin, FEMA:n 428 ohjeeseen, USCG:n PSRAT -työkaluun, ISPS -koodiston vaatimuksiin, RAND Corporationin laadulliseen terrorisminuhan arviointimalliin.
-Niin kävinhän minä tässä illalla sitä laivaakin katsomassa ja arvioimassa mm. valaistuksen kattavuutta.

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Haavoittuvuusanalyysimallien analysointia

Tänään pohdittiinkin sitten urakalla erilaisten haavoittuvuusanalysointimallien, lomakkeiden ja työkalujen sopivuutta ja käytettävyyttä terrorismiuhkien ja laajemminkin erilaisten matkustajaterminaaliin kohdistuvien uhkien torjunnassa.
Havainnot, päätelmät ja arviot ovat olleet oikeita, mutta niistä rakentuvan kokonaisuuden järjestäminen ymmärrettävään ja käyttökelpoiseen muotoon on osoittautunut yllättävän haasteelliseksi. Osaltaan hankaluuksia on aiheuttanut kielellinen kolmikanta suomi - englanti - slovenia ja erilaiset tulkinnat käytetyille termeille ja käsitteille.
Olen myös oppinut että yksinkertaistettu kaava Riski = Todennäköisyys x vaikutus ei ole aivan riittävä puhuttaessa terrorismin uhkaan varautumisesta osana turvallisussuussnnittelua ja analysointia. Nyt työn alla olevassa arvioinnissa kaavaan lisätään eri suojattavien arvojen haavoittuvuus erityyppisille uhille, mikä taas on osoittautunut omaksi mielenkiintoiseksi opiskelun aiheekseen.
Mutta huomenna tarkastelemme käytännössä, onko aiemmin havaitsemani puutteet korjattu kauden viimeiseen matkustaja-aluksen vierailuun.

tiistai 3. marraskuuta 2015

Aikaansaannosten esittelyä

Tänään pääsin esittelemään aikaansaannoksiani ja vaikka mitään varsinaisesti uutta en esiin tuonutkaan, oli havainnoistani ja esityksestäni jotain konkreettista hyötyäkin. Tekemieni havaintojen pohjalta laatimani arviot mahdollisuuksista tunkeutua sataman alueelle eivät alkuun meinanneet upota pomolle, mutta kun ottamani valokuvat osoittivat että terminaalin vartioinnin toteutus poikkesi suunnitellusta ja aliurakoitsijan kanssa sovitusta yhden kriittisen henkilön verran, joutui hän toteamaan että havaintoni ja päätelmäni olivat oikeat. Kuvat johtanevat toimenpiteisiin, sillä kyseisestä aiheesta oli ilmeisesti ollut puhetta jo kolme kuukautta aiemmin.
Huomenna aionkin sitten paneutua PSRAT -työkaluun ja mahdollisuuksiin käyttää sitä satamaturvallisuuden arvionnin välineenä.  

maanantai 2. marraskuuta 2015

Europolia ja sen sellaista

Dober vecer

Tänään tarkoitus oli luokittaa kartoitettujen uhkien todennäköisyydet ja vaikutukset firman aiemmin käyttämän mallin mukaan, mutta koska päivä oli henkilöstölle muutenkin riittävän kiireinen, päädyin itse luomaan luokittelun ja arvioimaan todennäköisyydet ja vaikutukset pohjaten mm Europolin tämän vuoden raportointiin kansainvälisestä terrorismista ja sen trendeistä. Vaikka päivä kului jälleen melko tiiviisti tietokoneen ääressä, oli se varsin mielenkiintoinen ja jos jotain erityistä pitää mainita oppimistuloksista niin terrori-iskujen trendien lisäksi opin excelissä sisäkkäisten JOS -lausekkeiden käytön.

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Pitkä viikonloppu Italian puolella

Buona sera.

Torstaina jätin excelin hiomisen vähemmälle ja koostin ottamistani kuvista diaesityksen mahdollisten terrori-iskujen toteuttamisesta hyödyntäen havaitsemiani heikkouksia toimintamalleissa, rakenteissa jne. Päivä oli siis varsin mielenkiintoinen ja odottelen miten esitys otetaan vastaan ja onko siinä mitään uutta turvallisuuspäällikölle.

Työpäivän jälkeen tuli suomalainen ystäväni slovenialaisen tyttöystävänsä kanssa hakemaan minut ja suuntasimme Milanoon, jossa illallisen jälkeen kaverini heitti minut hostellille, jossa minulla oli varaus. Yö oli aavistuksen viileä, koska vuoteissa ei ollut peitteitä, vaan pelkät lakanat, mutta eipä tuo juurikaan haitannut. Seuraavan päivän käytin kierrellen pitkin poikin Milanoa ja illaksi suuntasin Milanon ulkopuolelle Novegroon, jossa ystäväni oli valmistelemassa messuosastoa. Illallisen jälkeen sain taas kyydin hostelille ja miellytäväksi yllätykseksi huoneen varusteluun oli lisätty peitteet.
Lauantaina käväisin kiertämässä Militalia -messut,minkä jälkeen siirryin junalla Venetsiaan karnevaaleihin. Lauantai- illan ja sunnuntai päivän vietin turistina, ennen kuin hyppäsin jälleen junaan ja ajelin Triesteen ihmettelemään Koperiin siirtymistä. Ja niinhän siinä kävi, että viimeinen bussi meni nenän edestä ja vaihtoehdoksi jäi kohtuu kallis taksimatka.

Ja jos korkealle pääsee, niin onhan se mentävä. Il Duomo

Venetsiaa...

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Rutinoitumista havaittavissa

Noniin...
Kuvio alkaa olla melko vakio: varttia vaille kahdeksalta satamaan, portille moikkaamaan päivävuorolaisia ja hörppäämään kuppi kahvia ja sitten toimistoon. Eilen alkanut uhkien luokittelu ja lokerointi otsikkotasolla tuli tänään valmiiksi ja hiemanhan se lista taas kasvoikin. Huomisesta alkaen pitäisikin sitten saada hieman apua todennäköisyyksien ja vakavuuksien arvottamiseen, jotta erilaiset uhkakuvat asettuisivat järjestykseen.
Huomenna onkin viikon viimeinen työpäivä ja töiden ja pikaisten huoltotoimenpiteiden jälkeen saapuu kyyti Milanoon. Pariksi yöksi on sinne varattuna majoitus ja lauantaista sunnuntaihin Venetsiassa, joten seuraava raportointi odotettavissa sunnuntai-iltana.
Arrivederci!

tiistai 27. lokakuuta 2015

Seuraavaan vaiheeseen

Noniin, tänään sain käännöstyöni valmiiksi ja käytyämme sen pääpiirteissään lävitse, pääsin siirtymään seuraavaan vaiheeseen eli tiivistämiseen. Kun tähän asti olin käsitellyt asioita siltä kannalta, miten ne vaikuttaisivat terminaalin normaaliin toimintaan, sain tehtäväksi karsia ja tarkentaa fokusta siten että seuraavassa vaiheessa keskityn suoriin turvallisuusuhkiin. Huomenna taidan varata myös hieman aikaa kenttätyöskentelylle ja selventää muutamia epäselviä kohtia arviossani. Valitettavasti tämänkään päivän työskentelystä en juuri enempää pysty kertomaan.

maanantai 26. lokakuuta 2015

Kääntämishommia

Hyvää, oikeastaan eilen jo alkanutta, työviikkoa.
Tänään kirjaili ylös eilisen kenttätyön tulokset ja aloin kääntämään tuotoksiani englanniksi. Sinänsä yksitoikkoisen kuuloinen, mutta oikeastaan ihan mielenkiintoinen työ, joka jatkuu vielä huomenna. Paljonkaan ei päivästä ole muuta kerrottavaa, istuin aamu kahdeksasta puoleen neljään tietokonetta naputellen.
Huomenna olisi tarkoitus saada tämä excelshow finaaliin ja alkaa tuottamaan aiheesta selkokielisempää materiaalia, joten huomiseen.

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Viikonlopun kuulumiset

Viikonloppu oli vapaa-ajan osalta lyhyt, mutta antoisa. Lauantaina hyppäsimme huonekaverini kanssa bussiin ja ajoimme naapurimaan puolelle, Triesteen päiväksi.
Lauantain ja sunnuntain välissä käänneltiin kelljoa taaksepäin tunnilla ja sunnuntain vietin töissä. Aamusta menin ennen matkustaja-aluksen saapumista terminaaliin seurailemaan avaustoimia ja aluksen saavuttua kirjailin huomioita matkustajien liikkeistä ja toimista yleensä. Vietettyäni muutaman tunnin terminaalin sisäpuolella tutkaillen erilaisia riskitekijöitä sekä tahattomien että tarkoituksellisten hätätilanteiden osalta, siirryin ulkopuolelle tekemään havaintoja ja etsimään erilaisia vaikutusmahdollisuuksia pahantahtoisen hyökkääjän näkökulmasta katsoen. Päivästä tuli lopulta varsin pitkä, mutta mielenkiintoinen.


perjantai 23. lokakuuta 2015

Perjantai toimistolla

Petek v pisarni

Koko päivä meni eilen aloitetun uhka-arvion kirjaamisessa. Lopputulemana kuuden tunnin rupeamasta oli haastattelujen, arvioiden, videotallenteen, uutistenlukemisen ja yleisen pohdinnan päätyminen 30 -sivuiseksi pääosin otsikkoja ja selventäviä lauseita sisältäväksi exceltaulukoksi, josta seuraava askel on tuottaa englanninkielinen versio...
Jotta viikonloppuna ei aika kävisi pitkäksi, ilmoitin meneväni sunnuntaiaamuna seitsemäksi töihin... Esimieskin ymmärsi erikoisen päätökseni kertoessani että sataman saapumisaikataulun mukaan sunnuntaina saapuu matkustaja-alus ja seuraavaa pitäisi odottaa kaksi viikkoa. Päättelin että proseduurien seuraaminen livenä voisi tuoda uusia huomioita ja edesauttaa tehtävän mallikasta toteuttamista.
Mutta nyt aion haudata työasiat alitajuntaan hetkeksi ja keskittyä mesni in siri buregiini kun tuo lounas jäi väliin.

imej lep vikend!

torstai 22. lokakuuta 2015

Uhka-arviointia

četrtek

Tänään pääsin varsinaiseen työhön kunnolla käsiksi, aamupäivän käytin matkustajaterminaalin rakenteisiin ja käytäntöihin tutustuen yhdessä kahden vartijan ja terminaalin päällikön kanssa. Valitettavasti terminaali ei ollut toiminnassa, joten asioita piti kuvailla ja selostaa varsinaisen toiminnan seuraamisen sijaan. Terminaaliin tutustumisen jälkeen siirryin valvomoon perehtymään terminaalin valvontaan soveltuviin kameroihin ja katsoin edellisen matkustaja-aluksen vierailun aikaisia videotallenteita, joista esitin kysymyksiä ja tein varsin kriittisiäkin huomioita ulkoistetun vartiointiyrityksen työntekijöiden toiminnasta verrattuna minulle aiemmin kerrottuun malliin. Valvomon henkilöt merkitsivät huomiot ylös ja ne johtanevat toimenpiteisiin.

Päivä oli varsin mielenkiintoinen ja tehtävä vähintäänkin haastava, mutta niin sen pitääkin olla.

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Työpöytähommiin

Sreda.

Aloitin aamun tutustumalla Luka Koperin ympäristöhaittojen rajoittamiskäytäntöihin merialueiden puhdistustoimen johtajan kanssa. Ympäristöasiat onkin huomioitu varsin monipuolisesti erilaisten haittoja rajoittavien käytäntöjen, kuten hiilimurskan peittämisen, konttien käsittelymeteliä vaimentavien kumimattojen ja haitallisten aineiden leviämistä rajoittavien kelluvien kumiverhojen käytöllä. Lisäksi ympäristön tilaa seurataan jatkuvilla, verkossa julkaistavilla, metelin, ilman hiukkaspitoisuuksien ja vedenlaadun mittauksilla.  ziveti s pristaniscem - elää sataman kanssa
Satamassa toimii myös jatkuvasti merialueen puhdistusyksikkö, joka erilaisilla veneillä rajoittaa vahinkoja, kerää vedestä roskia, hiiltä, öljyjä ja muita haitallisia kemikaaleja.

Aamupäivän ympäristöopin opintojen jälkeen siirryin turvallisuusosaston toimistoon keskustelemaan sataman turvallisuuspäällikön kanssa havainnoistani ja saamastani kokonaiskuvasta. Lopputulemana sain ensimmäisen varsinaisen tehtäväni, joka on huomenna alkava matkustajasataman ISPS uhka-analyysi.

Na svidenje

tiistai 20. lokakuuta 2015

Veneilyä

Torek.

Tänään olin töissä saman vuoron kanssa, kuin perjantainakin, joten naamat olivat jo tuttuja. Koska toiveeni oli päästä mieluummin tutustumaan matkustajalaivan aiheuttamiin toimenpiteisiin ja kiertämään alueella, kuin istua portilla, hyppäsimme heti alkuun autoon ja ajoimme matkustajaterminaaliin katsomaan turistien poistumista laivasta ja tarkastuskäytäntöä laivaan palatessa. Matkustajien tarkastus metallinilmaisimella ja matakatavaroiden läpivalaisu on ulkoistettu erilliselle vartiointiliikkeelle ja tarkastuksen jälkeen vastassa on poliisin ja tullin passintarkastus ennen takaisin laivaan pääsyä. Jonkin aikaa tuota toimintaa seurattuamme saimme hälytyksen, hyppäsimme jälleen auton kyytiin ja ajoimme tarkastamaan autoterminaalin aidasta tullutta hälytystä.
Mitään poikkeavaa ei löytynyt, joten ajoimme kierroksen loppuun, minkä jälkeen menin hetkeksi valvomoon.

Valvomon ja lounaan jälkeen lähdin taas autopartion matkaan ja ilmoitin halukkuudestani, jos mahdollista, tutustua myös sataman veneillä tapahtuvaan toimintaan. Vuoron vanhin alkoikin järjestellä asiaa. Kierroksella ei ollut mitään ihmeellistä, joten palailimme hetkeksi portille, kunnes minut taas pyydettiin mukaan autokeikalle. Tällä kertaa kyseessä oli siilon katolla olevaan tutkaan liittyvä tarkastuskäynti, jolla saatoimme tutka-asentajat siilon katolle. Täältä otettiin pari valokuvaakin, joiden julkaisuun pyysin luonnollisesti hyväksynnän.

Siilon katolla ollessamme oli veneilymahdollisuuksiakin järjestynyt jopa kaksin kappalein, joten väliaikani portilla jäi jälleen melko lyhyeksi. Ensin hyppäsin pienemmän veneen kyytiin, joka hoitaa sataman öljysulkujen avaamista laivojen tullessa tai poistuessa satamasta.

Myöhemmin pääsin kirjaimellisestikin hinaajan puikkoihin, yhden aluksen poistuessa satamasta. Ohjasin hinaajaa ensin lähestyessämme hinattavaa alusta ja tehtävän jälkeen palatessamme laituriin. Tehtävänantoni oli haastava: "take it as close as you want." joten noin 5 metriä ennen toista hinaajaa, jonka kylkeen kiinnityimme,  luovutin ruorin kapteenille.

Mitähän sitten huomenna...



maanantai 19. lokakuuta 2015

Maanantai

Ponedeljek

Vettä satoi taas kaatamalla, mutta onneksi bussipysäkki on lähellä.
Menin kahdeksaan portille ja tutustuin uuden vuoron ihmisiin. Aloittelin päivän valvomosta, jossa pääsin perehtymään joka maanantaiseen kemikaalisäiliöiden palontorjuntajärjestelmien sekä pumppuaseman testaukseen. Lisäksi opettelin hälytysten kuittaamista järjestelmällä ja opin lisää käytössä olevasta teknologiasta. Valvomosta siirryin portille, jossa opiskelin Euroopan Parlamentin ja Neuvoston asetusta 725/2004. Lisäksi opettelin päästämään rekkakuskit puomeista ja perehdyin satama-alueella työskentelevän henkilöstön liikkumisen ja työaikojen enimmäispituutta rajoittavien määräysten noudattamisen valvontaan.
Päivän päätteeksi kiersin aluetta autopartion kanssa ja osallistuin humalassa töihin tulleen työntekijän poistamiseen satama-alueelta.

Tässä maanantai lyhykäisyydessään.

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Viikonlopun kuulumisia

Terve.
Viikonloppu on tiivistettynä ollut kävelyä ja ihmettelyä. Perjantaina vietimme kämppäkaverien kesken iltaa ja tustuimme toisiimme. Lauantaina aamusta aloitin turistikiertelyn koperissa. Kiipesin kellotorniin ihailemaan maisemia ja vaeltelin ristiin rastiin vanhan keskustan kapeita katuja. Kohdalle sattui myös paikallisen palolaitoksen tapahtuma, joka huipentui näytökseen, jossa sukeltajat ja nosturiauto nostivat auton merenpohjasta.










Sunnuntaina jatkoin samalla linjalla, mutta kohteena pienen matkan päässä oleva keskiaikainen Piran, johon hurautin bussilla ja muutama matkalle osunut pikkukylä joiden läpi kuljin kävellessäni Piranista takaisin Koperiin. Matkalla käytin hieman enemmän aikaa Izola -nimisessä pikkukylässä noin viiden kilometrin päässä Koperista.

Viikonlopun aikana olen koittanut viljellä niitä harvoja slovenian kielisiä lauseita, jotka osaan ja perus ruoan tilaaminen ja bussilla matkustaminen sujuvatkin jo melko hyvin.


perjantai 16. lokakuuta 2015

Ensimmäinen työpäiväni

Dober dan.

Aamu aukeni Mariborista tutuissa merkeissä eli sateisena, ukkosen säestyksellä. Slovenialainen tupakaverini tarjosi onneksi kyydin sataman portille matkallaan omalle työmaalleen yliopiston opiskelijayhdistyksen toimistoon. Luka Koperin pääkonttorilla sain henkilökorttini ja siirryin turvallisuusosaston toimistoon odottamaan turvallisuuspäällikön saapumista. Aikani odoteltuani hän saapuikin paikalle ja pääsimme varsinaiseen asiaan. Normaaliin aamukiireseen turvallisuuspäälliköllä kuuluu kahteen eri puhelimeen vastaileminen ja sähköpostien selvittäminen, joten jotten olisi istunut tyhjänpanttina, pyysin saada opiskeltavakseni sataman toiminnan kannalta oleellista kirjallista aineistoa -ja sainkin 86 sivua Euroopan Unionin satamien turvallisuussäädöstä, suomen kielisenä versiona.

Koska turvallisuusosaston toimistossa ei ollut minulle muuta tehtävää, opiskelin hetken aikaa edellä mainittua säädöstä, ennen kuin turvallisuuspuolen kenttäväki tuli ottamaan minut hoteisiinsa. Käytännön puoleen tutustuminen alkoi autopartiokierroksella läpi sataman eri osien, jotta saisin jotain tuntumaa siihen, kuinka isosta kokonaisuudesta on kyse. Kiertoajelun jälkeen tutustuin sataman ainoan sisäänkäynnin toimintaan ja kulunvalvontaan sekä valvomoon, jossa näin kameratallenteita muutaman päivän takaisesta auto-onnettomuudesta ja muutaman kuukauden takaisesta viiden traktorin tulipalosta. Valvomon jälkeen vuorossa oli kierros sataman palolaitoksen edustajan kanssa, joka esitteli aluetta omasta näkökulmastaan. Kyselemällä todennäköisimmistä ja yleisimmistä riskeistä, eri liikkuvien yksiköiden johtamisesta, vaarallisten aineiden käsittelyyn liittyvistä varautumisista sekä viranomaisvaatimuksista harjoittelulle jne pyrin saamaan kokonaisuuden johtamisesta ja varautumisesta selkeää kokonaiskuvaa ja uskon että jonkinlaisen käsityksen ja muutaman rakentavan havainnonkin olen jo kehittänyt, mutta yhä odotan innolla että pääsen maanantaina tutustumaan uusiin osa-alueisiin tästä kokonaisuudesta.

Hvala.

Ps. Satama-alueen sisäpuolelta en valitettavasti julkaise kuvia ja jos laittaisin tähän kuvan asunnon sisäänkäynnin edessä olevan perkolan viiniköynnöksistä, joissa toisen puolen tertut ovat tummaa ja toisen vaaleaa rypälettä,.tulisi jollekulle mahdollisesti paha mieli.

torstai 15. lokakuuta 2015

Aurinkoinen Koper

Ciao!

Tänään siirryin sateisesta Mariborista aurinkoiseen Koperiin. Haastatteluni Luka Koperin turvallisuuspäällikön kanssa sujui hienosti ja loi odotuksia varsin antoisalle työjaksolle. Haastattelun jälkeen kävimme rekisteröimässä läsnäoloni poliisiasemalla ja haimme minulle bussikortin. Näiden pakollisten kuvioiden jälkeen kävimme pikaisesti pudottamassa tavarani uudelle asunnolleni ja suuntasimme keskustaan, jossa Sonja jätti minut selviytymään itsekseni.
Löysinkin turisti-infon, josta sain keskustan kartan ja hankin samalla Koper kortin, jolla pääsen tutustumaan kaupungin nähtävyyksiin. Tämän jälkeen hakeuduin kahville selvittämään omaa ja asuinpaikkani sijaintia, mikä osoittautuikin jälkimmäisen osalta hieman haastavammaksi, koska karttani ei ulottunut riittävän kauaksi. Tokihan paikka löytyi ilmaisen wifin avulla ja pääsin suunnistamaan kotiin. Takaisin majoitukseen päästyäni selvittelin Googlen avulla nopeimman reitin työmaalle ja koeponnistin sen kävelemällä sitä kautta takaisin keskustaan. Keskustassa ihastelin maisemia, aloin tutustumaan paikkoihin ja kartoitin hieman uuden työympäristöni reuna-alueita ulkoakäsin.Takaisin kotiin palattuani tapasin huonekaverinikin.

Huomenna alkavaa työrupeamaani ja sen tuomia mahdollisuuksia odotan suurella mielenkiinnolla.

Tulevaa työmaata

Koperin kapeat kujat tulevat varmasti tutuiksi

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Työhaastatteluun valmistautuminen

Zdravo!

Tänään opinto-ohjelmassani oli pelkkää kielten opiskelua ja tarkemmin ottaen valmistautumista tulevaan haastatteluuni Luka Koperissa. Käytännössä opetus oli työhaastatteluun valmistautumista: suullisen ilmaisun ja kehonkielen hienouksia, englanninkielisen power point esityksen laatiminen työhaastattelun tueksi ja loppuhuipennuksena harjoitushaastattelu. Opetus oli jälleen mukavaa keskustelua ja jo sinällään hyvää englannin kielen käyttöharjoitusta, minkä kruunasi Goranin pitämä haastattelu.
Tämän päiväisen opettajani, Mancan, kanssa päädyimme jossain vaiheessa vertailemaan slovenian ja suomen kielten yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia. Mancan pahoiteltua slovenian kielen sanojen monia mahdollisia päätteitä ja niistä johtuvaa kielen oppimisen vaikeutta, koin asiakseni kaivaa internetin syövereistä sosiaalisessa mediassa usein esiin putkahtavan kuvan koira -sanan taivutusmuodoista, minkä jälkeen totesimme että suomen kielessä sijapäätteillä pelaamisesta on tehty taidetta.

Huomenna jätänkin sitten Mariborin ja suuntaan varsinaiselle operaatioalueelle, Koperiin. Odotan tulevaa haastattelua ja tulevien esimiesteni ja työkavereiden tapaamista innolla ja uskon että sääkin on rannikolla mielyttävämpi, kuin täällä kohdalleni osunut jatkuva vesisade.

Spoštovanjem

Tommi 

tiistai 13. lokakuuta 2015

Museopäivä

Tänään saimme taas nauttia sateen raikastamasta ilmasta, mikä kuulema ei ollut lainkaan tavallista. Aamu alkoi tulevaa työpaikkaani ja työhaastatteluissa esiintymistä, asennoitumista työskentelyyn ja elämään yleensä koskevalla ohjeistuksella.Tästä jatkettiin kieliopintojen pariin, missä aiheena oli tänään ammattisanaston käyttäminen, puhelinetiketti ja sähköpostin kirjoittaminen. Pääpaino oli kirjallisessa ilmaisussa ja pyrkimys oli sitoa ulosanti mahdollisuuksien mukaan tulevaan työpaikkaani, Luka Koperiin. Koska tiedonhankinta tietokoneella tuotosten pohjaksi oli sallittua ja jopa suotavaa, palveli tämä osio hyvin tulevaan työnantajaani tutstumista. Näiden englanninkielisten osioiden välissä jatkettiin myös hieman slovenian perusteiden opiskelua.

Iltapäivällä pidettiin hieman pidempi tauko, jonka aikana nautin lounaaksi paikallisen leipomon kehuttua juustopiirakkaa ja kävin pudottamassa ylimääräiset kantamukseni majoitukseen. Sovitun mukaisesti tapasin Jernejan kansallisen vapautuksen monumentilla, mistä matka jatkui saman aihepiirin museoon. Museossa sain nauttia poikkeuksellisen eloisasta ja mielenkiintoisesta selostuksesta Mariborin teollistumisen ja rapistumisen vaiheista.

Antoisan päivän päätteeksi suuntasin päivälliselle asuinkumppanieni suosittelemaan, jo 50 vuotta toimineeseen, City Grill ravintolaan ja edelleen maittavan aterian sulamista edistääkseni tutustumaan aiemmin joen rannasta bongaamaani kätyrit -aiheista ravintolaa katsomaan.
- Na zdravje!
 

maanantai 12. lokakuuta 2015

Ensimmäinen opiskelupäivä

Päivä alkoi ohjelman mukaan kello 11:00 ZNI:n toimistolla, joten aamupäivän käytin Slovenia- ja Maribor-aiheisia Toutube videoita katsellen. 10:30 hyppäsin ohjeiden mukaan bussiin, jossa ohjaajani Anja bongasi minut. Minun ei siis tarvinut kantaa huolta suunnistuksesta ja oikealal pysäkillä pois jäännistä. Limbuska 47 pysäkillä oli vastassa myös kieliopinnoistani vastaava Pija, joten siirryimme pysäkiltä toimistolle kolmestaan.

ZNI:n toimistolla Anja esitteli minulle ZNI:n toimintaa sekä Sloveniaa yleensä sekä allekirjoitutti sitoumuksen organisaation sääntöihin. Tämän jälkeen Pija otti ohjat ja aloitti kieliopintoni sekä englannin että slovenian osalta. Sainkin huomata ääntämyksessäni olevan vähintään riittävästi työmaata slovenian suhisevien ässien ja zetojen kohdilleen saamiseksi. Lisäksi sain ohjeen hidastaa puhenopeuttani ja tarkkailla ääntämistäni englanniksi esiintyessäni.

Kieliopintojen jälkeen palasin Anjan kanssa keskustaan, jossa kävimme rekisteröimässä minut poliisilaitokselle ja hankkimassa slovenialaisen puhelinliittymän. Lisäksi pyörimme kaupungilla ja kaupungin puistossa jutellen muun muassa kaupungin maamerkeistä, alueen viineistä sekä Suomen ja Slovenian historioista. Kierros päättyi Anjan kehuman Bosnialaisen ravintolan, Bascarsijan edustalle, josta Anja jatkoi matkaansa ja minä kyseiseen ravintolaan syömään. Ruoka oli hyvää ja sitä oli vähintäänkin riittävästi, mutta yritykseni asioida slovenian kielellä johti tarjoilijan palvelemaan minua saksaksi -siis lisää harjoitusta slovenian suhteen ja tulipa tuota saksaakin virkistettyä.

Huomenna ohjelma alkaakin jo 09:00, mikä ainakin minun sisäiselle kellolleni on mukavampi vaihtoehto, kuin aamupäivän ajan tappaminen.

Nasvidenje!

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Sadepäivä kaupungilla


Nukuttuani 12 tunnin palauttavat yöunet ja haukattuani aamupalaa, Lähdin vesisateesta huolimatta kaupungille. Suuntasin joen toisella puolella olevaan Euro Park ostoskeskukseen tarkoituksenani hankkia oma dataliittymä, koska italialaisten kämppisteni kanssa jaettu nettitikku tuntui hieman alimitoitetulta neljän ihmisen tarpeisiin. Liittymä löytyikin varsin helposti ja samalla päätin syödä hieman lounasta. Päädyin karttamaan McDonaldsia ja suosimaan meksikolaistyyppistä tarjontaa. Koska pöydässä ei ollut englanninkielistä ruokalistaa, päätin tilata slovenialaiselta listalta ja ankaran päättelyn pohjalta arvasin tilatessani lähes oikein mitä tuleman piti. Tosin alkupalaksi luulemani oli päivän keitto, mutta hyvä niin. Vatsa täynnä ja nettiliittymä taskussa palailin majoitukseen virittelemään uutta nettiyhteyttä toimimaan.

Piramida -kukkulan rinteillä kasvaa viiniköynnöksiä, joiden sadonkorjuun päättymistä juhlittiin eilen
Parin tunnin asentamisen ja ajurien latailun jälkeen sain oman nettiyhteyteni toimimaan ja päätin sen kunniaksi palata ulos sateeseen. Suuntasin kulkuni ensin kaupungin pohjoispuolella olevalle Piramida kukkulalle, jonka rinteillä kasvaviin viiniviljelmiin ja päällä olevan linnoituksen raunioihin tutustuin. 



Slovenska Ulica, taustalla Fransiskaanikirkon tornit

Kukkulalla maisemia ihailtuani suuntasin kulkuni kaupungin halki alas joen rantaan.  Matkalle osui mielenkiintoisia vanhoja rakennuksia, museoita ja kirkkoja joihin toivottavasti saan tutustua tarkemmin tulevalla opastetulla kaupunkikierroksellani.





Tustuttuani maailman vanhimman viiniköynnöksen yhteydessä toimivaan museoon ja saatuani asiantuntijan opastusta alueen valkoviinien erityislaatuisuudesta päätin että oli aika laittaa päivän vaeltelut pakettiin ja ottaa skype-yhtys kotiin -sekä tietysti päivittää tämä matkakertomus.


Huomenna alkaa sitten varsinainen ohjelma, mitä odotan suurella mielenkiinnolla.

Hiša stare trte. Rakennuksen seinustalla kasvaa maailman vanhin, yli 400 vuotias viiniköynnös.

lauantai 10. lokakuuta 2015

Matka Mariboriin

Lauantaina aamuyöstä hyppäsin työvuoron jälkeen Lahdesta 03:10 bussiin ja suuntasin Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Sisäänkirjaukset ja turvatarkastukset menivät nopeasti ja kun konekin oli ajallaan, pääsin matkaan ilman kommelluksia. Lentokoneen ahdas penkki taklasi alkuperäisen suunnitelmani levätä lennon ajan. Neljän tunnin välilaskun käytin tukevan aamiaisen syömiseen ja kohdemaan Slovenian perustietojen opettelemiseen. Toinen, vajaan 45 minuutin lentopätkä Graziin menikin sitten enemmän tai vähemmän torkuksissa, vanhemman koneen hieman paremman jalkatilan ansiosta.

Grazissa olikin jo Jerneja vastassa ja sen suurempia ihmettelemättä hypättiin autoon ja suunnattiin Mariboriin. 45 minuutin automatkalla juteltiin niitä näitä ja hieman jopa tulevasta ohjelmasta. Mariboriin päästyämme sainkin Jernejalta sitten perusteellisen opastuksen maanantain siirtymisiin ja avaimet majoitukseen.

Kotiuduttuani pikaisesti kävin lyhyen kierroksen keskustassa, haukkaamassa hieman hampurilaista ja ostamassa ruokatarpeita. Palatessani olivat asuinkaverinikin paikalla ja pääsin tutustumaan myös heihin.

Varsin mukavastihan tämä lähti käyntiin, mitä nyt hieman väsyttää lähes 36 tunnin valvomisen jälkeen.
Industrijska ulica, siellä se koti on.

maanantai 21. syyskuuta 2015

Alkusanat

Terve.
Olen Tommi Tirkkonen, turvallisuusvalvojan erikoisammattittutkintoa suorittava aikuisopiskelija Päijät-Hämeestä. Tätä kirjoittaessani on vajaat kolme viikkoa siihen, kun suuntaan kahden kuukauden työssäoppimisjaksolle Sloveniaan. Työpaikkani ei vielä ole sataprosenttisesti varmistunut, mutta keskusteluja on käyty Koperin sataman kanssa ja sieltä toivoisin itseni löytävän.
Tämä näin lyhyenä avauksena ja lisää tarinaa sitten paikan päältä.
Adijo!